Rs Octavia 1-step kiillotus ja curetus
Muutaman tuhannen mailia maantietä nähnyt hieno sininen ”räsäocu” tulla tupsahti yksi päivä ovesta sisään. Lähtökohtaisesti asiakkaan kanssa sovittiin kevyestä kiillotuksesta ja pinnoituksesta Curella. Tarkemmassa syynissä selvisi, että puskuriin voisi hyvin sopia läpinäkyvä suojateippi ja tällaisen asentamiseen saatiin lupakin sadan euron lisähintaan.

Vaahdotusta tarvitaan auton esipesuun.
Kaikki alkaa tietenkin auton pesusta. Mistä tahansa pesusta ei kuitenkaan ole kyse, kun autoa lähdetään kiillottamaan ja pinnoittamaan. Tällöin pesussa pitää saada kaikki lika ja epätasaisuus pinnasta pois. Niinpä autoa pestään erilaisilla kemikaaleilla, jolloin se kuoritaan lentoruosteesta, maantiepiestä ja tietysti suolasta. Ajatus pesuvaiheessa on tehdä pinnasta niin sileä, että kiillotusvaiheessa laikan ja lakkapinnan välissä ei ole kiillotusta haittaavia likapartikkeleita.

Puskurin säleikköihin jää herkästi likaa. Säleikkö on helppo puhdistaa pesuvaiheen yhteydessä pienellä harjalla.
Pesun jälkeen alkaa auton kiillotus. Se onkin oma taiteenlaji, jota voi tehdä kaikkea tunnista viikkoon. Tunnin kiillotuksella voi käytännössä saada naarmuttoman auton, mutta myös hologrammit kuuluvat tällöin hintaan. Parin ensimäisen pesun jälkeen vuorossa on totuus, jota ei kovin mielellään katsele. Tämän jutun ”räsää” kiillotettiin ns. 1-steppinä, joka ajallisesti tarkoitti noin viittä-kuutta tuntia.

Mustat muoviosat kannattaa suojata kiillotuksen ajaksi teipillä.
Kiillotuksessa voi käyttää karkeasti kahdenlaisia koneita. Ns. rälläkkämallin suoravetoisia koneita tai epäkeskoliikettä tekeviä kiillotuskoneita. Rälläkkämallin kone sopii hyvin syvien naarmujen poistoon, mutta sillä joutuu tekemään tosissaan töitä jos haluaa pinnasta kauniin ja viimeistellyn katsella. Viimeistelyt ja kevyet kiillotukset onnistuvatkin paremmin epäkeskomallisilla koneilla. Räsän tapauksessa kyse oli kevyestä kiillotuksesta, joten työkaluksi valikoitui Rupesin epäkesko.

Epäkeskokone poistaa kohtuullisesti naarmua ja jättää kauniin pinnan oikeilla aine- ja laikkavalinnoilla.
Kiillotuksen jälkeen pinnasta pyyhitään enimmät myllytystahnat mikrokuituliinoilla pois. Tämän jälkeen pinnan huokoset ovat edelleen pullollaan rasvaista hiontatahnaa, eikä autoa voi missään nimessä pinnoittaa ennen näiden poistamista. Ovenvälitkin pullistelevat valkoista kiillotustahnaa. Niinpä auto täytyy pestä tässä välissä uudelleen ennen pinnoitusta rasvan poistamiseksi ja luukkujen välien puhdistamiseksi. Pinnoitusta varten pinnassa ei voi olla mitään epäpuhtauksia.

Auto pitää pestä uudelleen kiillotuksen ja pinnoituksen välissä.
Rasvat poistavan liuotinpesun jälkeen auto kuivataan mikrokuituliinoilla, jotta kiillotetulle pinnalle ei tehtäisi naarmua. Pesuvälineenä ei tietenkään käytetä mitään katuharjaa eikä sientä, vaan pesukinnasta. Pesun jälkeen autoa kuivatellaan useampi tunti, jotta peilien väleistä ym. valuva vesi ei haittaisi pinnoitustyötä. Tässä tapauksessa kuivauksen yhteydessä oli hyvä tehdä hieman teippitöitä.

Laadukas kiveniskuteippi ei kellastu, tällä teipillä viiden vuoden takuu kellastumista vastaan.

Valmista teippi on käytännössä huomaamaton.
”Pohjatöiden” eli pesujen ja kiillottelujen jälkeen päästään itse pinnoitustöihin. Tähän tapaukseen asiakas valitsi yhden markkinoiden parhaista pinnoitteista, Curen, joka on jo taksikäytössäkin kestänyt 65 tkm. Ja testit jatkuvat. Kyseessä on siis ihan oikea pinnoite, ei mikään kötöstys.
Ennen Curen levitystä auto puhdistetaan vielä kertaalleen. Se käydään läpi mikrokuituliinalla ja rasvanpoistoaineella. Mikäli autossa nyt on vielä jotain epäpuhtauksia, jäävät ne käytännössä pinnoitteen alle.

Cure kestää isältä pojalle… no vuosia nyt ainakin.
Curen levitetään maalipinnoille kahteen kertaan, jolloin saadaan merkittävästi lisää paksuutta lakkapinnalle. Samalla se tietenkin luo likaa tehokkaasti hylkivän kalvon, joka auttaa auton puhtaanapidossa. Kiiltokin on ihan omaa luokkaansa, varsinkin metalliväreissä. Ennen kaikkea kiiltoon vaikuttaa kuitenkin pohjien kunto eli kuinka paljon maalipinnasta on onnistuttu poistamaan naarmua.
Pinnoitteilla on yleensä aika pitkä kuivumisaika verrattuna vahoihin. Käytännössä pinnoitteiden pitää antaa kuivua yön yli vähintään 18 asteen lämpötilassa, muuten pinnoitushommat eivät onnistu.

Eat the dust
Professionals only:
Asiakkaan kanssa oli sovittu Curesta & 1-stepistä ja käytännössä Koch Chemien keltaisella (F5) ja Rupesin Mk2 21:llä sekä 15:sta päästiin lähes naarmuttomaan lopputulokseen. Autossahan ei vielä paljon kilometrejä ollut (alle 10000), mutta maalipinnassa oli jonkin verran lumiharjajälkeä. Laikkana Rupesin vihreä. Lakka ei mitenkään siitä kovimmasta päästä.
Kyseessä oli metallihohtomaali, joten Curella sai kyllä aika maukkaan värisen pinnan tuosta.